Katsaus vuoteen 2022

Jos edellisen vuoden katsauksen aloitin ajatuksella, että ”voi että mikä vuosi olikaan” voisi kyllä edellisestä vuodestakin samaa sanoa. Toisaalta tuli myös ajatuksiin lausahdus, että lopussa se kiitos seisoo, mutta entä jos ei seisokkaan? Tällä viittaan myös lisäkoulutukseeni mikä on lantionpohjan fysioterapiaa miehille ja arvon lukijat, miehille edellinen ajatus on niin iso juttu, että ei siitä…

Lue lisää

Aika kuluu kuin siivillä

Aika on jokaiselle ja jokaiseen asiaan hyvin muuttuva asia. Vaikka sitä mitataan globaalisti yhtenevästi, on ajankulun tunne jokaisella tilanteeseen riippuvainen. Einsteinin kuuluisaa vertausta mukaillen, aika tuntuu kuluvan rakkaiden asioiden äärellä nopeammin, kuin esimerkiksi odottaessa.   Toukokuussa tuli täyteen vuosi uusissa tiloissa, asiasta piti kirjoittaa jo viime kuussa, mutta tuli muita mielenkiintoisia asioita. Joka tapauksessa aika…

Lue lisää

Ammattilaisen neuvot elämäntapamuutosta suunnittelevalle

Moikka!   Onko sinulla suunnitelmissa tehdä elämäntapamuutos ? Onko kyseessä kuinka mittava vai pieniä muutoksia antamaan lisää virkeyttä päivään? Kerron muutaman matkan varrella kerätyn vinkin ja huomion, millä saat muutokset paremmin kestämään.   Kuitenkin aluksi varoituksen sana, sillä elämäntapamuutoksia tarjotaan monenlaisella tavalla, mutta paras tulos tulee reilusti aikaa siihen käyttämällä. Perehdy palveluntarjoajaan ja yritä katsoa…

Lue lisää

Viisi vuotta yrittäjyyttä

Heinäkuussa Reijolan Fysioterapialle tuli viisi vuotta täyteen ja siinä samalla itselle viisi vuotta yrittäjyyttä fysioterapia alalla. Mitä olen oppinut tämän viiden vuoden aikana? No ainakin sen, että viikot ja kuukaudet eikä myöskään vuodet ole samanlaisia. Voisi luulla, että vuodenajanvaihtelut eivät vaikuttaisi fysioterapiaan, mutta niin ne vaikuttavat. Todennäköisesti paljon on tullut opittua, jota ei edes oikeastaan…

Lue lisää

Kun hoitopöydän kainaloon otin ja toiselle ovelle astelin

Tämän kertainen kirjoitukseni käsittelee yrityksen toimitilamuuttoa, nimittäin se on ollut ponnistus kevään aikana. Ponnistus se ei ole ollut se takia, että se olisi ollut vaikea järjestellä vaan innostuksen sekä malttamattomuuden takia. Olo olikin toimitilan valmistumisen aikana kuin pikkulapsella jouluaattona, eli milloin saan, milloin?   Fysioterapiassahan ei toimitiloilla tehdä itsesään töitä, ei ne seinät ketään asiakasta…

Lue lisää

Verkostoituminen on kuule sitä kuuminta hottia yrittäjille

Verkostoituminen, meistä jokainen on verkostoitunut aina jollakin tavalla Tämän kertainen blogini käsittelee verkostoitumista, jokainen on varmaan uutisvirtaa lukiessaan törmännyt sanaan. Varsinkin yritysmaailmassa verkostoituminen on kuuminta hottia, mutta miten minä verkostoitumisen näen. Verkostoitumisella tarkoitetaan yleensä sosiaalista verkostoitumista eli jokaisen sosiaalista piiriäsi, mihin kuuluu henkilöt, jotka sinä tunnetaan jostakin yhteydestä ja ollaan yhteydessä säännöllisen epäsäännöllisesti. Myös yritysverkostoituminen…

Lue lisää

Olipa kerran yrittäjä, joka teki joka päivä normaalia työpäivää

Aikaisemman blogitekstini kommentoinnissa pyydettiin kirjoittamaan minun tavallisesta työpäivästäni. Sosiaalisen median julkaisuita katsellessa jäi vaikutelma, että todennäköisesti tämä oli hellävarainen vihje myös täyttää sosiaalisen median julkaisuita muillakin, kuin ajanvarauskuvilla. Itse myös havahduin asiaan samoihin aikoihin ja mietiskelin asiaa saunassa istuessani puolisolleni, mutta silti kiitos tästä vihjeestä ja hellävaraisesta kannustuksesta. Näin kevään lähestyessä myös into elämäntapamuutoksille lähenee,…

Lue lisää

Miltä tuntuu olla yrittäjä tai oikeastaan pienyrittäjä ja miten siihen päädyin

Yrittäjyys! Se on nyt trendikästä ja mielikuviltaan kiehtovaa, mikäli selaa internettiä sekä lukee sanomalehtiä. Asiakkaan kanssa keskustellessa valittelin etten ole oikein keksinyt mistä kirjoittaisin. Asiasta keskustellessa ja puheenaiheen siirtyessä yrittäjyyteen tuntui luonnolliselta, että voisin kirjoittaa omia tuntoja miltä yrittäjyys on tuntunut. Onko se glooriaa vai täyttä kurjuutta? Molempia. Kuinka päädyin yrittäjäksi? Kuinka päädyin yrittäjäksi ja…

Lue lisää

Hei, olen fysioterapeuttiopiskelija

Aluksi täytyy sanoa, että opiskelijaelämä on itseltäni jäänyt sivuun, mutta en voi luvata, ettenkö opiskelisi lisää tulevaisuudessa. Kuitenkin tutkintoon johtavaan koulutukseen ei tällä hetkellä ole sisäistä paloa, mutta lisää on aina hauska oppia kursittamisen muodossa. Tämän kertainen blogiaihe oikeastaan on suunnattu niille henkilöille, joille harjoittelupaikan hakeminen on vaikeampaa. Tämä sen takia, koska todennäköisesti usea harjoittelija…

Lue lisää

Olipa erilainen vuosi!

Ensin mietin, että kirjoittaisin normaalista työpäivästä tai -viikosta. Vuosi kuitenkin lähenee loppuaan ja koen, että yhteenveto vuodesta olisi paremmin kohdallaan. Miltä se minun perspektiivistäni näytti. Ensimmäisenä voisi kyllä todeta, että mikä vuosi tämä olikaan! Kukapa olisi vuosi sitten arvannut, että ihmiskunta on pandemian kourissa maaliskuusta lähtien. Vuoteen todella mahtui erilaisia ylä- ja alamäkiä, epäillystä ja…

Lue lisää